Ikkunapaikalta.

Edellisen tekstin kommenttiosioon oli toivottu lisää videoita takapenkiltä. Sitä saa mitä tilaa.

US Parkway, Motor-Vehicle Accident



Matkalla kohteeseen.


Rintakipupotilas.

Veljekset

Enpä oikein mitään ihmeitä saa kirjoiteltua nytten. Sen voin sanoa, että kylläpäs mä vaan sitten tykkään paloautoista, eihän sille mitään mahda. Kivoja kuvia voin tarjota. Vähän teatraalisempaa materiaalia, tosin.

Viiu viiu piipaa piipaa. Velihän tuo nutipää.

Tarkoitusta ja tärkeyttä.

Kuten aikaisemmin jo totesin, on minulle pelastustoimessa sitä jotakin joka saa minut jaksamaan ja nauttimaan siitä, mitä teen. Eikä elämä paloasemallakaan ole mitenkään vastenmielistä, päinvastoin. Monilla työpaikoilla tulee näyttää kiireiseltä kello neljään saakka vaikka hommat olisi jo hoidettu kahden hujakoilla. Mappeja pyöritellessä, tuolilla hyppiessä ja edestakaisessa ravaamisessa muiden iloksi palaa hermot ja työmotivaatio. Asemalla yhdeksän aamun rutiini oli kahdeksalta tarkastaa varusteet autossa, huolehtia ambulanssin laatikoiden täyttymisestä ja sen jälkeen pystyi menemään takaisin sänkyyn lorvimaan. Itse jopa suoritin aktiviteetit yleensä aamuyön tunneilla joltakin tehtävältä palatessa ja näin ollen ei tarvinnut herätä kahdeksalta uudestaan.

Ei sillä, että tahtoisin pelkästään lorvia, vaikka enpä sellaisesta työstä valittaisikaan, vaan se, että tarpeelliset askareet hoidetaan ja työ tehdään kun se on tehtävä ja sen jälkeen voidaan vaikka makoilla paidatta sohvilla kunnes työtä seuraavan kerran tulee.

Tässä välissä unohtakaa se "paidatta"-osuus.

Kukaan ei käske näyttämään kiireiseltä, lopettamaan xboxin peluuta ja heittämään koripalloa takaisin laatikkoon. Olet täysin vapaa räveltämään mitä mieleen tulee, oli se sitten päiväunien ottamista, nenänkaivamista tai kirjan lukemista.



Kello on yksi yöllä. Itse yleensä valvon myöhempään ja istun tietokoneella. Kapteeni lukee kirjaa tuolilla ja aseman päällikkö katsoo koiran kanssa elokuvia. Suurin osa on nukkumassa ja jotkut juuri keikalta palanneet ovat suihkussa valmistautuen yöpuulle. Elokuvan ääni kuuluu telkkarista ja minä tuhlaan elämääni internetin maailmassa.

Mutta sitten, ensikellot huutavat ja kertovat lähtevät yksiköt. Kirkkaat valot syttyvät ja radion ylitse naisääni rupeaa puhumaan.
"5905, that is five-nine-zero-five, Kenilworth Avenue, House Fire, box 9, Engine 809, Engine 809B, Engine 812, Engine 830, Engine 808, Truck 809, Truck 801, Tower 833, Squad 808, Battalion 801, Ambulance 809, respond on channel 3."

Toiset kellot ja särisevät metallikellot herättävät viimeisetkin nukkujat. Seinillä valotauluissa juoksevat osoite, yksiköiden nimet ja hälytyksen tyyppi. Nuoret toivot juoksevat ympäriinsä, nukkuvat heräilevät, suihkussa ollut pukee hätäisesti ja yrittää saada edes alushousut jalkaan kiireisesti. Kaikki juoksevat, sillä se on rakennuspalo. Olisi mikä tahansa muu hälytystyyppi ja autoille käveltäisiin, mutta rakennuspalokellojen soidessa kaikki toimivat nopeasti. Kukaan ei pue hallin puolella vaan sieppaavat varusteensa syliin ja hyppäävät autoon. Engine 809 rullaa ensimmäisenä ulos yöhön. Vilkkuvat valot valaisevat katua ja autot hidastavat antaakseen tietä. Kuljettaja napsauttaa sireenin päälle ja niin Pierce XT Arrow-merkkinen sammutusauto ampaisee matkaan tuulen humistessa.

Takapenkillä puetaan väliasua, laitetaan kypärähuppua ja yritetään saada sammutustakkia niskaan huolimatta siitä, että viisi muuta yrittää aivan samaa vieressäsi. Tarkista maski ja sen kiinnitykset ja aseta se kaulalle. Pukemisen ohella kuuluu kun palomestari saavuttaa kohteen ja tiedottaa hätäkeskusta.

"Battallion 801 on-scene on the corner of the street. Two-story, wood frame building, heavy fire showing through the roof. People trapped on the second-floor balcony. Working fire."

"Working Fire" tarkoittaa sitä, että palo on todellinen, todettu ja näkyvissä on savua sekä tulta. Savuava pesukone tai käryävä hakekasa kellarissa ei riitä siksi, vaan kyseessä tulee olla todellinen palo.

Ihmisiä toisen kerroksen parvekkeella. Kukaan ei keskity kunnolla puheeseen siitä, kuinka hätäkeskus radiolla hälyttää "working fire dispatchin", eli rakennuspalolähdön, lisäten lauman yksiköitä vasteeseen. Kaikki pukevat keskittyneenä varusteitaan tietäen, että jonkun perheenjäsen on parvekkeella odottaen pelastajiaan. Liikenne väistää paloautoa ja ihmiset yön humussa jalkakäytävillä vilkuttavat palomiehille. Tuuli humisee avonaisesta ikkunasta sisään ja puhuminen autossa sisällä on vaikeaa. Oikeanpuolimmaisella istuimella istuu "lineman", mies jonka tehtävä on ottaa linja, eli työletku autosta. "back up" avustaa tätä kantaen erilaisia työkaluja. Lineman on pukenut kaikki varusteensa ja asettaa vielä maskiosan valmiiksi kasvoilleen irroittaen kuitenkin letkun sillä paineilman tuhlaaminen autossa olisi turhaa.

Korkeat liekit ja palamisen loimu näkyy kauas, talo on kuin valtava kokko joka valaisee kaiken ympäristöstään. Kuljettaja ajaa niin kovaa kuin uskaltaa vilkkaasti liikennöidyllä tiellä vaarantamatta muita. Risteyksessä tulee oikealta puolelta Kentlandin VPK:n Tower 33 joka kohteliaasti antaa tietä sammutusautolle ja sitten kiihdyttää vanaveteen. Matkaakaan ei ole enää kuin muutamia satoja metrejä ja esimies katsoo sopivan paikan. "Suoraan talon eteen" kuuluu käsky kuljettajalle. Palomestari komentaa radiolla, juuri ennen autojen pysähtymistä, sammutusauton hyökkäämään alakerran sisäänkäynnistä ja kapuamaan toiseen kerrokseen. Parvekkeella on kuulemma äiti ja kaksi lasta ja nostolava 833 taas pyrkii heidän luokseen ulkokautta. Auto pysähtyy ja esimies katsoo takapenkille varmistaakseen jokaisen tietävän tehtävänsä ja taktiikan. Auto pysähtyy ja ovet läsähtävät auki. Lineman kurottaa sivulle ja ottaa matkustajan puoleisen valmiin linjan, nappaa suihkuputkesta ja letkulenkistä kiinni ja nopealla nykäisyllä vetää letkupinon alas maahan. Nopealla juoksulla pari ampaisee etuovelle ja ennenkuin huomaakaan, asettavat maskit kasvoilleen, potkaisevat ovenraadon sisään ja suihkuputki vettä suihkuten aloittavat hitaan etenemisen toiseen kerrokseen sisäkautta.

Itse varmistan lisäveden saamisen, kytken syöttojohdon viereiseen palopostiin ja avaan palopostin. Nyt auto saa vettä, ja ensimmäinen tehtäväni on ohitse.

Vieressäni seisoo jättiläismäinen valkoinen ilmestys, Kentlandin vapaaehtoisten Tower 833. Sopivana yhteensattumana, 33 metriä konetikasta ja päässä henkilölava. Ripeästi miehet asettelevat auton valmiiksi ja seuraavaksi koneenkäyttäjä käynnistää konetikkaan. Kaksi miestä siirtyy henkilölavaan tai "torniin" ja näin varsi aloittaa hitaan kapuamisen kohti palavan talon parveketta. Vaikka tuli pitää kovaa ääntää, kuuluu pakokauhu ja paniikki vielä kovempina huutoina parvekkeelta. Lieskat syövät huonetta parvekkeen oven takana ja aika käy vähiin. Tuskallisen hitaasti konetikas edelleen kohoaa ylöspäin kirien välimatkaa umpeen. Alapuolella lisää miehiä valmistautuu asettuen konetikkaan alkupäähän odottaen mahdollisuutta kiivetä ylös talon katolle sahaamaan aukkoja. Otan itse haligan-työkalun ja kirveen ja siirryn parini kanssa sammuttamaan ulkopuolelta. Hajoitan ikkunan kirveellä ja parini tähtää vesisuihkulla sisään sisällä olevan parin pyynnöstä.

Nyt nostolava kolahtaa parvekkeeseen. Toinen palomiehistä nappaa lapset syliinsä ja nostaa nostolavan turvaan ja toinen palomies ottaa äidistä otteen, vetäen tämän nostolavaan myös. Käsimerkki ja koneenkäyttäjä rupeaa siirtämään konetikasta kohti maan kamaraa. Alhaalla ambulanssin miehistöt valmistelevat tavaroitaan ja varautuvat hoitamaan palovammoja.

Paineilmaa hengittäen jatkamme työn tekoa talon kuistilla. Sisällä ollut perhe siirretään ambulansseihin ja sisällä ollut pari ilmoittaa, ettei talosta ole löydetty ketään muita etsinnöistä huolimatta. Talo palaa edelleen valaisten yötaivaan.



Kun viimeinenkin palanen työtä on tehty palopaikalla, palaavat autot asemalle. Väki rynnii ja tappelee suihkupaikoista. Rupean laittamaan ruokaa sillä se kuuluu uusille asemalla. Juuri kun kaivan astioita kaapista, pärähtävät kellot taas. Joko?

"Paramedic local, 2325, two-three-two-five, Kilmer Street, chest pains, 60-year old male, Ambulance 809, Tower 833, Paramedic Ambulance 855, respond on channel two."


Palomies T tulee suihkusta ja kävelee toimistoa kohti. Siemaistessaan limupulloa hän ottaa tietokoneen latauksesta ja kävelee kohti ambulanssia. Palomies S asettuu kuljettajan paikalle ja käynnistää auton samalla vastaten radiolla "Ambulance 809", kuitaten saaneensa tehtävän. Huomaan T:n unohtaneen tulostimesta tulleen paperilappusen jossa on tarkemmat tiedot joten otan sen mukaani ja nousen ambulanssiin kolmanneksi, kuten oppilaan kuuluu. Rauhallisesti lähdemme matkaan kohti kaupungin yötä.

Laitan kumihanskat käteen heti autossa jo matkan aikana kuten on opetettu. Sen jälkeen otan tulostimesta tulleen "print-outin" ja luen tarkemmat tiedot potilaasta. Ei merkittävää historiaa, rintakipu tuntuu puristavana. Paljoa muuta ei päivystäjä ole saanut irti asiakkaastamme. Matka on lyhyt ja ennenkuin huomaan, olemme jo etuovella. Nappaan hoitolaukun, defibrillaattorin ja happilaukun mukaani seuraten kahta kokeneempaa "oppi-isääni". Koputus oveen muttei vastausta. Koputus uudestaan. "Fire Department, you called for us, Sir, please, open up!" Ei vastausta. Vielä kerran, "Fire Department, you called for us, Sir". Nyt palomies S kiertää ikkunalle ja katsoo sisälle. Mitä ilmeisemmin asiakkaamme on tuupertunut suoraan oven eteen toiselle puolelle eikä liiku. Sen kummempia kummasteluja lisäämättä palomies S on potkaista oven sisään mutta onneksi toinen älyää kokeilla kahvaa joka avaa oven huomattavasti näppärämmin.

Potilas makaa maassa ja T tarkistaa elintoimintoja. Ei pulssia, ei hengitystä, ei mitään. "Nothing." Ilman suurempia ohjeita rupeaa T painelemaan rintakehää ja S ottaa lääkehapen kotelostaan. Minä avaan defibrillaattorin, laitan sen päälle, kytken piuhat ja kiinnitän lätkät potilaan rintakehään T:n pitäessa muutaman sekunnin taukoa painelussa. Palomies S maskinasettelun ohella tokaisee radiolla Kentlandin VPK:n nostolava-autolle, että kyseessä on "Working Code", tarkoittaen elvytystä. Vastaukseksi tulee "Roger, hitting the pedal to the metal, Tower 833".

Tässä välissä tietenkin mietin, että se nyt ei ihan hirveästi auta vaikka 50-tonnin painoisella konetikasautolla olisi talla pohjassa. Järin vauhdikkaasti se ei kuitenkaan kulje.

Defibrillaattori kehoittaa iskemään. Isku annettu ja painelu jatkuu. Kirjoitan potilaasta ne tiedot mitä sain paperille ja katson defibrillaattorin näyttöä.
Samalla Tower 833 jarruttaa talon eteen ja kuusi palomiestä laukkujen kanssa kävelee sisälle. Kaksi ottavat heti ventiloinnin ja painamisen tehtävät pois meidän porukalta ja jatkavat. Yksi tutkii asunnon lääkekaappia ja pari muuta hakevat ambulanssista paareja ja nostolakanoita.

Elvytys jatkuu. Ventilointia ja painamista. Lääkkeitä löytyy jonkin verran ja niiden reseptilaput täsmäävät potilaan ajokorttiin. Kirjoitan ne ylös papereihin. Defibrillaattori kehoittaa iskemään. Painan nappulaa ja tällin jälkeen muut jatkavat ja minä jatkan papereideni kanssa.

Nyt Paramedic Ambulance 855 tulee pihalle ja kolme hoitotason naispalomiestä nappaavat laukkunsa ja tulevat sisään. Lifepak 12 vaihdetaan defibrillaattorijohdon toiseen päähän ja suoniyhteys avataan esimiehen lyhyen selostuksen jälkeen.

Adrenaliinia suoneen, painelua ja iskuja. Aikaa kuluu ja toimenpiteet toistetaan monta kertaa. Nyt on kulunut puoli tuntia eikä silti ole minkäänlaista vaikutusta eikä tilanne näytä järin hyvältä. Viimein palomies B hoitotason ambulanssi 855:sta antaa käskyn lopettaa. "Aight, lets stop clowning around. That's it."

Se on siinä. Mitäs siihen enää. Tavarat jätetään kiinni poliiseja varten jotka kutsutaan nyt paikalle. Kaikki tarpeellinen tehtiin, mutta sydän pisti hanttiin eikä elvytyksen jatkaminen olisi enää mielekästä, sillä kolmen vartin jälkeen tuskin aivotoimintaa liiaksi on.

Mitään synkän mustaa ilmaa ei kuitenkaan huoneeseen laskeudu. Eräs palomies antaa potilaalle hiljaa rukouksen ja toinen toivottaa hyvää matkaa, mutta sitten jatketaan normaalisti hymy huulella kertoen vitsejä ja jutellen viimeillan elokuvasta. Väki istuu ulos portaille näpräämään kännyköitään odottaen poliisin tuloa. Eihän kukaan pahaa toivo kenellekkään, mutta liika murehtiminen se vain masentaisi ja musta huumori auttaa jaksamaan. "Must be because the Flyers took a beating, I was pretty close too."

Surffailin puhelimella fireimages.nettiä naapurin WLAN:in kautta portailla poliisin tuloon saakka. Olen oikealla alalla.











Näin hieman dramatisoiden pyrin tiivistämään sitä tunnetta, mitä kokee tehdessään jotakin tälläistä. Elvyttäminen olohuoneen lattialla tai liikennekolariuhrin auttaminen ovat asioita, joita tehdessään joskus muistaa minkälaista hommaa tekeekään. Ajatus hiipii takaraivoon ja tavallaan kuiskaa sinulle "muistatko, kun järjestelit tuotteita kassalla?" Sitä on kiitollinen kun saa tehdä jotakin tälläistä. Saa tehdä sellaista työtä, jolla on oikeasti merkitystä jollekkin ihmiselle. Saan auttaa ihmisiä sellaisella tavalla joka sekä merkitsee niille ihmisille, että saa minut itseni motivoituneeksi ja innostuneeksi. Joku voi ajatella asian niin, että nautin ihmisten epäonnesta mutta silloin menee pahasti metsään. Onnettomuuksia sattuu ihmisille ja minä olen kiitollinen siitä, että voin olla auttamassa kun apua tarvitaan. Se, että nauttii täysin rinnoin siitä mitä tekee antaa sellaista eliksiiriä jaksamiseen ja myös muuhun elämään paloaseman ulkopuolella. Kun palaa konetikasautolla takaisin asemalle keikkaputken jälkeen ja huomaa, että lääkintäesimies on kirjoittanut taululle "hyvää työtä tikasmiehistö, potilaalla oli pulssi 72 sairaalaan saapuessa" viitateen elvytykseen muutama tunti sitten, tuntee jotakin sellaista, mitä voi todella pitää arvossa. Tai entäs kun postilaatikosta kolahtaa kirje joka kiittää rakkaimpansa pelastamisesta? Saa siinä taistella kyyneleitä vastaan kaikella milä pystyy eikä se välttämättä riitä.

Minä tiedän, ettei tällä tavalla saisi ajatella suomalaisena, pitäisi vain jurottaa ja valittaa työstään, mutta minulle palomies on sankari, samoin kuin poliisi tai vaikka sotilas. Yhdysvalloissa se määrä, mitä esimerkiksi palomies saa arvostusta, on huikaiseva. Ihmiset tulevat juttelemaan, halailemaan, kättelemään ja kiittelemään. Jopa minun kaltaista honkkelia junnua univormussa on kiitelty työstä syyskuun terrori-iskujen aikaan. Yritin kyllä selittää, että vähänlaisesti tuli tehtyä hommia silloin mutta ei se kuulemma haitannut sillä ajatus on tärkein.

Lapset vilkuttavat paloautoille ja Yhdysvaltojen lippu liehuu komeana auton perässä. Jäätelökioskilla jokainen haluaa nähdä paloautoon ja puhua palomiesten kanssa. Iltaisin jos kävelee kohteesta takaisin ambulanssiin keskustassa satelee treffikutsuja naisilta illanviettopaikkojen terassilta ja saa kiittää onneaan, mikäli ehtii autoon ennenkuin on poseerannut ainakin kolmen eri porukan kameroille. Jokainen voi toki miettiä miten se vaikuttaa työssä jaksamiseen ja onnellisuuteen jos ihmiset turuilla ja toreilla osoittavat sinulle avoimesti kiitollisuutta ja arvostustaan. Tyynesti sitä sitten poseeraa kameroille ja vastenhakoisesti täyttää velvollisuutensa ja halailee kauniita naisia kameraa varten, näin huomion määrää havainnollistaen. Enkä myöskään kyllä oikein pysty laskemaan kuinkahan monessa perhealbumissakin saatan koreilla tälläkin hetkellä.

Mutta vaikka en arvostusta saisi hippusen vertaa, ei se rakkauttani tätä alaa tai ihmisten auttamista kohtaan veisi pois.





Edellinen teksti voidaan myös tiivistää toisella tavalla.
Eli joo, on mulla vähän henkisesti vaikeuksia vääntää täällä Suomessa sekalaisia hanttihommia, jeejee.

Onneksi on kotikylän VPK joka aina silloin tällöin antaa palan taivasta piipparin vinkumisen muodossa puoli neljä aamulla. Haalari syliin ja paloautoon.