"Where is the tool?"

Vähän vielä on totuttelemista työkalujen paikkojen ja vastaavien kanssa. Siitä hyvää kuvamateriaalia, tosin taas höpöhöpö-automaattihälytykseltä. Ei ole vielä osunut mitään isoa kolaria tai lieskaa kameran eteen, mutta tässäpä on nyt ainakin kuvattu toimintaa sisältäkin. Gateway High School, eli alueen lukio. Minä istun "linemanin" paikalla, eli suomalaisten ykkönen. Parina on Mario, joka on back-up, suomalaisin termein kakkonen. Lineman toimii sammutustehtävällä suihkuputken käyttäjänä, Back-up taasen hoitaa radiokeskustelun, avustaa letkun kanssa sekä kantaa murtotyökaluja. Keltakypäräinen herrasmies on Fire Lieutenant, yksikön esimies, toiselta ammatiltaan hammaslääkäri.

VIDEO VÄLIAIKAISESTI POIS KÄYTÖSTÄ

Helikoptereita ja pikkuvauvoja

Joulupäivänä ei muuten ollut kiireistä, mutta ihmeellisen sattuman kautta oli ruuhkaa ilmassa. Samaan aikaan Forbes Regional Hospitalille pyrki laskuun kolme ensihoitokopteria, vaikka tilaa on vain yhdelle. Kentälle tungettiin kaksi, ja kolmas laskeutui paloaseman takapihalle. Kylmä täällä on. Mä toivoisin, että olisi aina lämmintä ja palmut humisisivat, mutta kaikkea ilmeisesti ei voi saada. Viime aikoina on myös pää leikannut vähän tyhjää, eikä oikein ole innostanut kirjoitella. Siksi vähän lyhyempiä päivityksiä näpyttelen. Jos jollakin on joku asia, mistä erityisesti haluaa tietää täältä ja haluaa ehdotuksen tehdä, laittakoon viestiä kommentteihin ja pyrin löytämään innostuksen kertoa asiasta. Omat ideat ovat vähän lopussa, enkä tavallaan haluaisi tukkia liibalaaballa tätä blogia. Napsauta videota nähdäksesi kopterien lähtevän kohti Pittsburghin lastensairaalaa.

Hyvää joulua!

Joululaulut soivat asemalla, ja jouluvalotkin ovat viritetty ympäriinsä. Kun ei ole omaa vaimoa tai muksujakaan, en kyllä parempaa paikkaa keksi joulun viettämiseen. Joulu on useimmille tärkeimpiä juhlia ja näin minulle suodaan mahdollisuus olla auttamassa, kun hätä kohtaa. Asemalla on myös oma tunnelmansa jouluruokien äärellä. Aaton aamu ei turhan kiireinen tosin vielä ole ollut, ja toivottavasti pysyy ihmisillä rauha maassa loppuillankin, ilman, että kenenkään tarvitsee hätänumeroon turvautua. Sopivasti olivat parit joululahjat Suomestakin laskeutuneet postilaatikkoon juuri aatoksi, niin pääsi vähän käärepapereita repimään. Tuli käytyä lastensairaalallakin vähän jakamassa joulumieltä. Käytiin huoneissa juttelemassa muksuille ja tonttulakit päässä toivoteltiin joulua yhdelle pikkuiselle kerrallaan. Eipä siinä oikein muuta voi kuin liikuttua, sen verran suloista puuhaa oli. Mitä ilmeisemmin palomiehet ovat lapsille edelleen iso juttu, koska en kyllä hetkeen ole noin suuria hymyjä nähnytkään! Hyvää ja turvallista joulua!

...ja action!

Nyt on kamera kiinni ja kuvaaminen voi alkaa. Otin nauhalle ensimmaisen tehtavan joka tuli. Ajoneuvopalo Route22:sen ja Northern Piken liittymassa.

VIDEO VÄLIAKAISESTI POIS KÄYTÖSTÄ

Valot, kamera...

Nyt on kamera naaman edessä, mutta vielä jatkuu metsästys sopivasta elastisesta nauhasta, jolla kameran saisi mukavasti kiinni kypärään siten, että se pysyy vakaana.

Äsken oli erääseen eläinliikkeeseen ensihoitotehtävä. Tiedoissa oli kolmen sormen amputaatio ja kontrolloimatonta verenvuotoa. Meni toisen aseman yksiköille, mutta pakko sanoa mielenkiinnon kyllä heränneen. Kaikkea sitä.

"Engine 41 and 42 to the vehicle fire in Pennsylvania Turnpike..."

Aikaero ei oikein vielakään ole irrottanut otteestaan, mutta ainakin päivittäiset tehtävät pitävät virkeänä. Hetki sitten oli rekkapalo Pennsylvania Turnpike-moottoritiellä, mutta aikamme etsittyämme emme sitä kuitenkaan löytäneet. Myöhemmin selvisi, että kohde oli liittymässä kaukana meistä. Satuinpahan kuitenkin ottamaan ensimmaistä kunnon videokuvaa taas pitkaan aikaan, vaikka kamera olikin välillä pakko laskea alas.

Kehittelen tässä pientä projektia aikani kuluksi, ja tilasin kypäräkameran Full HD-tarkkuudella. Kunhan se postista kolisee, kuvailen videota keikoilta ja tehtäviltä ensimmaisen persoonan näkokulmastä, minkä luulisi olevan astetta mielenkiintoisempaa katsojalle. Pääsee ikaankuin elamään mukana. Aseman väki varmasti katsoo vähän hassusti, koska aion kypärää pitää kokoajan päässä jotta keikan kolahtaessa alkaa video rullata heti paikalla.

Back in Business

Vihdoinkin rapakon toisella puolen, taas. Yritan saada pisteita a-kirjaimien paalle ja totuttautua aikaeroon. Kunhan nama ovat takana, rupean napyttelemaan enemmankin juttua tanne.

"Paramedic Ambulance, 612 Edmon Street, 76-year old female, abnormal breathing."

Telkkarihommia.

Kompastelin hyisessä Suomessa Ylen tarinatelttaan ja päädyinpä hetken aikaa puhumaan paloautoista.







Pidin kameralle puhumisesta.
Suuri kiitos myös positiivisesta palautteesta sähköpostiin ja facebookkiin!


Video on Ylen areenasta tätä nykyjä jo hävinnyt. Nyt sitten muusta lähteestä. Kiitos Ylelle.

Kiitos.

Mitä sitä muutakaan voisi sanoa? Kiitos. Kiitos lahjoituksista, rahat menevät säästöön käytettäväksi asiaa varten. Kyllähän sellainen pistää jollakin tavalla hiljaiseksi, että joku on valmis ansaitsemistaan rahoistaan valmis antamaan tuntemattomalle ihmiselle. Siinä on jotakin hienoa. Arvostan ja olen kiitollinen. Apu on suunnattoman tarpeen!

Tulta ja poroja

Näin junassa matkalla takaisin etelään voi mies miettiä mitä tulikaan tehtyä. Yö kulkee ikkunoissa, ja musiikki pauhaa luureista. Repussa olevassa pelastuslaitoksen paidassa haisee savu vahvana ja hymy on korviin saakka. En saattanut uskoa mitä kaikkea tulisin näkemään saadessani veljen kanssa idean lähettää tiedustelu mahdollisuuksista varallaoloon hiihtoloman sesonkien aikaan Kittilän VPK:lle Lapin Pelastuslaitokselle. Ennenkuin huomasimmekaan, olimme Aurora Borealis Expressissä matkalla kohti napapiiriä. Kai Lapin lumo osui ja kovaa. Tunturien kauneus loputtomien lumisten metsien kera oli jotain sellaista, mitä ei ymmärtänyt. Ja vielä enemmän, se vastaanotto jonka sai kokea paloasemalle saapuessaan. Aurinkoiset hymyt ja avosylin tervetulleeksi toivottaminen. Pelastusalalla vallitsee sellainen veljeys joka pitää kokea, sillä muuten sitä ei ymmärrä. Ulkopuolinen ei saa koskaan kokea sitä toveruutta, jota paloasema voi tarjota alan kulkijalle. Vaatteiden ja varusteiden luovuttamisen jälkeen asetuimme Sirkan paloaseman valmiushuoneisiin odottamaan sitä mitä varten olimme tulleet. Moneen kertaan tarkastin, että kypärän handsfree on valmiina, että puukot ovat taskussa ja väliasu viikattuna viereen. Aseman kellot eivät yön aikana vinkuneet, mutta seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan seutuihin Land Cruiserilla. Pakkanen puri kovaa etelän miehiä, mutta onneksi henkeäsalpaava kauneus piti mielen lämpimänä. Suu auki tuijotin päivänvalossa nousevaa Levitunturia ja sitä ympäröiviä mahtavia näkymiä. Kyllä kotimaassanikin on jotain sanomattoman kaunista ja puhdasta jota on vaikea kuvailla. Launtaipäivä kului asemapalvelusta suorittaessa ja välineistöön tutustuessa ja illalla tietokoneella roikkuessa. Asetuin nukkumaan valmiushuoneeseen ja surffailin kännykällä nettiä. Savu kakkosen VIRVE-puhelimen asetin yöpöydälle.

"Hälytysilmoitus, pelastuslaitos Kittilä, Asemat Kittilä, Sirkka ja Raattama. Rakennuspalo, keskisuuri..."

Nousin sängystä ylös tikkana ja samassa aseman kellot rävähtivät soimaan herättäen veljeni. Katsoimme toisiamme ja sanoin, "Noniin, nyt se tuli. Meitä tarvitaan."Niin. Meitä tarvitaan. Se tunne kun kävelee käytävää pitkin veljensä kanssa radion pauhaten toistoa tehtäväilmoituksesta. Nyt jossakin on hätä, ja asialle on tehtävä jotakin. Lainaan tässä erästä suurta kirjoittajaa, mutta kunpa jokainen saisi kokea sen. Määrätietoiset askeleet ja itsevarmat katseet. Se tunne on sellaista, jota ei voi selittää. Varusteiden pukeminen päälle ja ajoneuvohalliin. Katsoin hymyillen veljeäni silmiin ja sanoin "hoidetaa tää". Esimies, kolmonen ja kuljettaja astuvat autoon ja niin Sisu ampaisee matkaan yöhön. Savusukellusvarusteiden tarkastaminen ja varmistaminen siitä, että jokainen pikkukilke on mukana ja radio on valmiina. Avaan pulloventtiilin veljeltäni ja hän avaa minun. Suhina kestää sekunnin.

Muutaman minuutin ajo kohteeseen ja kurvaamme parkkipaikalle. Huomaamme, että hälytys ei ole turha. Savua ja liekkejä toisen kerroksen seinästä läpi.

Savusukellusta, tunkeumista, etsintää ja raivaamista. Koko värisuora. Tunnit vierivät ja aamulla työpäivän puolella jo palaamme asemalle. On outo tunne istua alas suihkussakäyneenä ja käyttää tovi muistelemiseen veljen kanssa. Kahdeksan tuntia taaksepäin ja käsikopelolla matkasimme eteenpäin paineilman voimalla savuisessa alppitalossa. "Näkyykö liekit? Onko siellä makkarissa ketään?" Moottorisaha pilkkoi seinää parvekkeella liekkien puskiessa vastaan ja noki lensi jälkiraivauksessa. Olo sellaisen jälkeen on mahtava. Joka paikkaa särkee, mutta tietää eläneensä ja mikä vielä parasta, savuparina oli oma veli. Se on kokemisen arvoista. Vuorokaudet vierivät ja jokapäiväisten tehtävien suorittamisen ohella tuli tutustuttua kelkoilla ja mönkijöillä alueeseen. Paikallistuntemus nousi joka päivä ja sinivilkku-Nissanilla ajaessa kauppaan tuli suhattua siksakkia ja painettua kadunnimiä mieleen. Iltaisin tutustumista yöelämään ja paikallisten kanssa ajanviettoa. Näin myös poroja, mutten yhtäkään jääkarhua. En koskaan osanut odottaa näin mahtavaa kokemusta. There is no business like rescue business.

Lappi jätti minuun jäljen joka ei häviä. Uudet tuttavuudet olivat sydämellisiä ja minulla oli suunnaton kunnia työskennellä sellaisen esimiehen, Yksikönjohtaja L:n, alaisena jonka jokainen teko uhkui kaikkia pelastustoimen arvoja. Tämä mies saa osakseen minulta ihailua ja rajatonta kunnioitusta. Mitä nöyrimmin myös kiitän ohjauksesta, käskyistä ja kärsivällisyydestä, sekä kunniasta saada työskennellä hänen alaisuudessaan. Suuret kunnianosoitukset myös Kittilän VPK:lle, Lapin Pelastuslaitoksen Kittilän viranhaltijoille ja Suomen Lapille. Olen elämää suurempaa kokemusta rikkaampi, tietoa ja taitoa sisäistänyt ja mikä tärkeintä, oppinut jotain suurta ja kaunista, rakastamaan Suomen Lappia koko sydämestäni, sen mittaamatonta kauneutta ja muistutusta toisenlaisesta elämästä.

Vanhempi Sammutusmies Vähäkylä, Levi 31 Savu 2, kumartaa yhden syvimmistä kumarruksistaan koko elämänsä aikana. Tämä ei jää tähän.

"Herra Esimies, näkyviä liekkejä tulee tuosta hormin vierestä."