Tässä vähän rock-musiikkia ja vauhdin hurmaa.
Päällystön mukana avustajana, tosin ilman sen kummempia räminöitä.
Rakennuspalo, Baltimore Avenue.
25.6.2010
24.6.2010
Tarkennusta käytännön asioihin.
Moni varmasti ajattelee, miten käytännössä kaikki tapahtuu ja etenee.
Tavoitteena on opiskella palomies-hoitotason sairaankuljettajaksi Prinssi Georgen piirikunnan pelastuslaitoksen alaisuudessa. Käytännössä se tapahtuu siten, että toimitaan joltakin asemalta käsin, tässä tapauksessa asemalta yhdeksän. Osa ihmisistä asuu asemalla opiskellessaan tai muuten, ja minä olen yksi heistä aina ollessani maassa. Sähkölaskua, internettiä tai vuokraa ei tarvitse maksaa ja satunnaisesti asema tarjoaa sapuskaa. Perustarvikkeet, kuten ketsuppia, kahvia, mausteita, ruokailuvälineitä ja vastaavia on saatavilla veloituksetta, mutta omalla vastuulla on yleensä pääruoan hankinta. Se onkin suurin menoerä itselleni siellä ollessani ja siksi pyrin ostamaan suuria määriä erilaisia ruoka-aineksia ja tekemään itse niin paljon kuin pystyn. Tällä tavoin saan minimoitua päivittäisen ruokabudjetin muutamiin dollareihin.
Mutta paikallinen puhelinlasku, vaikka ei suuri olekaan, noin viidestä kymmeneen dollaria kuussa, julkisen liikenteen matkat, erilaiset hyötytarvikkeet hammastahnasta sukkiin, muut elämän pikku menot ja ennenkaikkea lentoliput syövät rahaa.
Koulutus menee kokonaisuudessaan siten, että taustaselvitysten ja vastaavien jälkeen saadaan paikka "probationary firefighterina" jostakin alueen asemalta. Tämän jälkeen on paperisotaa ja lääkärintarkastuksia. Kun se kaikki on takana saadaan henkilökohtainen ja uniikki numero PGFD:stä ja sitten voidaan hakea paikkaa Volunteer Recruit Schoolista joka kestää muutamia viikkoja. Siellä opetellaan perustaitoja ensiavusta alkusammtukseen, mutta lähinnä koulutus on tarkoitettu teoriaan alueen laitoksen toiminnasta ja pelastustoiminnasta yleensä.
Kun VRS on takana, saa kuvallisen henkilökortin ja sitten on vapaa jatkamaan Fire 1 ja EMT-koulutukseen. Fire 1 on paikallinen palomiehen peruskurssi, kun taas EMT-B on ensimmäinen sairaankuljetuksen kurssi. Molempien kesto on vain muutamia satoja tunteja kunkin kohdalla, mutta koulutusta ei olekaan tarkoitus jättää siihen.
Fire 1-kurssin jälkeen on kymmeniä muita kursseja, kuten Rescue 1 tai HazMat 1, joita kaikkia pitää pikkuhiljaa käydä "työharjoittelun", eli päivittäisen osallistumisen aseman toimintaan, ohella. Kokoajan, myös ilman kursseja, osallistutaan hälytystehtäviin ja muihin aktiviteetteihin oppilaan roolissa, seuraten ja avustaen.
EMT-B:n jälkeen seuraa muutamia täydennyskursseja ja ennenkuin EMT-I -kurssille voi hakea, tulee suorittaa myös tietty määrä työharjoittelua Basic-tasolla. EMT-I, eli Intermediate, vastaa suomalaista perustason sairaankuljettajaa, ja kyseinen koulutus kestää noin 500 tuntia. Tämän jälkeen on taas jakso työntekoa Intermediate-tasolla ja sen jälkeen voi hakea viimeiselle tasolle, eli EMT-P. EMT-Paramedic vastaa hoitotason sairaankuljettajaa ja onkin paikallinen ensihoidon yleistaitaja lääkeosaamiseltaan ja muilta taidoiltaan. Paramedic-koulu kestää yleensä noin 2600 tuntia.
Tämän kaiken saavuttamiseen menee tietenkin useampia vuosia, riippuen lähinnä rahatilanteesta, eikä urakka tule olemaan helppo. Koulutus itsessään on veloituksetonta joiltakin osin, mutta joissakin tapauksissa esimerkiksi Paramedic-koulu täytyy itse rahoittaa siten, että palolaitos korvaa koulutusmenot oppilaalle jokaisen hyväksytysti läpäistyn lukukauden jälkeen ja vaikka tälläisessä tapauksessa rahan saa takaisin, on sen saaminen ensisijassa jo saavutus. Siksi kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita.
Kaiken tämän jälkeen olen aikanaan Firefighter-Paramedic.
Tavoitteena on opiskella palomies-hoitotason sairaankuljettajaksi Prinssi Georgen piirikunnan pelastuslaitoksen alaisuudessa. Käytännössä se tapahtuu siten, että toimitaan joltakin asemalta käsin, tässä tapauksessa asemalta yhdeksän. Osa ihmisistä asuu asemalla opiskellessaan tai muuten, ja minä olen yksi heistä aina ollessani maassa. Sähkölaskua, internettiä tai vuokraa ei tarvitse maksaa ja satunnaisesti asema tarjoaa sapuskaa. Perustarvikkeet, kuten ketsuppia, kahvia, mausteita, ruokailuvälineitä ja vastaavia on saatavilla veloituksetta, mutta omalla vastuulla on yleensä pääruoan hankinta. Se onkin suurin menoerä itselleni siellä ollessani ja siksi pyrin ostamaan suuria määriä erilaisia ruoka-aineksia ja tekemään itse niin paljon kuin pystyn. Tällä tavoin saan minimoitua päivittäisen ruokabudjetin muutamiin dollareihin.
Mutta paikallinen puhelinlasku, vaikka ei suuri olekaan, noin viidestä kymmeneen dollaria kuussa, julkisen liikenteen matkat, erilaiset hyötytarvikkeet hammastahnasta sukkiin, muut elämän pikku menot ja ennenkaikkea lentoliput syövät rahaa.
Koulutus menee kokonaisuudessaan siten, että taustaselvitysten ja vastaavien jälkeen saadaan paikka "probationary firefighterina" jostakin alueen asemalta. Tämän jälkeen on paperisotaa ja lääkärintarkastuksia. Kun se kaikki on takana saadaan henkilökohtainen ja uniikki numero PGFD:stä ja sitten voidaan hakea paikkaa Volunteer Recruit Schoolista joka kestää muutamia viikkoja. Siellä opetellaan perustaitoja ensiavusta alkusammtukseen, mutta lähinnä koulutus on tarkoitettu teoriaan alueen laitoksen toiminnasta ja pelastustoiminnasta yleensä.
Kun VRS on takana, saa kuvallisen henkilökortin ja sitten on vapaa jatkamaan Fire 1 ja EMT-koulutukseen. Fire 1 on paikallinen palomiehen peruskurssi, kun taas EMT-B on ensimmäinen sairaankuljetuksen kurssi. Molempien kesto on vain muutamia satoja tunteja kunkin kohdalla, mutta koulutusta ei olekaan tarkoitus jättää siihen.
Fire 1-kurssin jälkeen on kymmeniä muita kursseja, kuten Rescue 1 tai HazMat 1, joita kaikkia pitää pikkuhiljaa käydä "työharjoittelun", eli päivittäisen osallistumisen aseman toimintaan, ohella. Kokoajan, myös ilman kursseja, osallistutaan hälytystehtäviin ja muihin aktiviteetteihin oppilaan roolissa, seuraten ja avustaen.
EMT-B:n jälkeen seuraa muutamia täydennyskursseja ja ennenkuin EMT-I -kurssille voi hakea, tulee suorittaa myös tietty määrä työharjoittelua Basic-tasolla. EMT-I, eli Intermediate, vastaa suomalaista perustason sairaankuljettajaa, ja kyseinen koulutus kestää noin 500 tuntia. Tämän jälkeen on taas jakso työntekoa Intermediate-tasolla ja sen jälkeen voi hakea viimeiselle tasolle, eli EMT-P. EMT-Paramedic vastaa hoitotason sairaankuljettajaa ja onkin paikallinen ensihoidon yleistaitaja lääkeosaamiseltaan ja muilta taidoiltaan. Paramedic-koulu kestää yleensä noin 2600 tuntia.
Tämän kaiken saavuttamiseen menee tietenkin useampia vuosia, riippuen lähinnä rahatilanteesta, eikä urakka tule olemaan helppo. Koulutus itsessään on veloituksetonta joiltakin osin, mutta joissakin tapauksissa esimerkiksi Paramedic-koulu täytyy itse rahoittaa siten, että palolaitos korvaa koulutusmenot oppilaalle jokaisen hyväksytysti läpäistyn lukukauden jälkeen ja vaikka tälläisessä tapauksessa rahan saa takaisin, on sen saaminen ensisijassa jo saavutus. Siksi kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita.
Kaiken tämän jälkeen olen aikanaan Firefighter-Paramedic.
Vähemmästäkin hajoaa pää
Joskus miehen on tehtävä mitä miehen täytyy tehdä ja hetkeksi jättää jokin asia, vaikka kuinka paljon sitä tahtoisi.
Niin, olen takaisin Suomessa hetkellisesti. Alunperin tarkoitus oli palata ensimmäisen kerran 17. päivä elokuuta, mutta päivä olikin nyt. Mutta lukijat, ällös pettykö, lähden tästä jossakin välissä takaisin.
Vaikka nyt ei hurjan paljon tee mieli ruotia asiaa tässä harmituksen tilassa, niin ymmärrän kyllä uteliaisuuden. Lääkärintarkastuksen kanssa oli muutaman päivän hämminki, ja se hämminki sai aikaan sen, etten päässyt vielä Recruit Schoolin alkavaan jaksoon, vaan seuraava olisi vasta 12. päivä elokuuta, muutama päivä ennen paluulippuani, jolloin en kuitenkaan siihen pääsisi myöskään. Vaikka sinällään olin kyllä oppipoikana, ettei toimettomana tarvinnut istua päiviä pääksytysten, vaan sai ihan oikeasti olla mukana ja auttaa, oli tämä yksi syy.
Toiseksi, rahat tältä mieheltä ovat muutenkin vähissä, ja Yhdysvalloissa en toistaiseksi saa tehdä palkkatyötä, joten kultapino ei lisäänny siellä ollessani. Rahaa kuitenkin paloi siellä joka hetki jonkin verran, ja jos kaksi kuukautta olisi vielä edessä niinsanotusti "turhaa" aikaa, olisi se taloudellisesti ajatellen typerää. On pakko tehdä jotakin työtä edes hetken aikaa, jotta tilillä on muutakin kuin miinusta, ja siihen tarvitsen työpaikkaa.
Kolmanneksi, minun täytyy jahdata elämäni menetettyä rakkautta, ja kyllä, olen vakavissani.
Jos olisin rahakas, olisin tietenkin jäänyt kahdeksi kuukaudeksi vielä, mutta pitkällisen pohdiskelun aseman päällikön kanssa ja kerrottuani tilanteesta päädyimme tähän ratkaisuun. Pitää hoitaa asioita suomenmaassa kuntoon ennenkuin voin taas palata. Siihen, että menen takaisin, tuskin menee loputtomia aikoja, mutta voitte kyllä uskoa, että miestä ottaa päähän niin paljon, että silmissä sumenee. Ei minua huvita olla täällä Suomessa, ei sitten yhtään. Mutta asema yhdeksän odottaa siellä, se on ollut siellä jo vuodesta 22, joten eiköhän se siellä vielä hetken odota suomalaista sankariaan.
Omasta palokunnastani on joskus aikanaan uhottu, että minut "maksetaan hevon helvettiin", kunhan en olisi liiemmin läsnä. Pitänee vetää miehet tilille.
Kommenttiosioon vapaaehtoisten lahjoittajien yhteystiedot.
Niin, olen takaisin Suomessa hetkellisesti. Alunperin tarkoitus oli palata ensimmäisen kerran 17. päivä elokuuta, mutta päivä olikin nyt. Mutta lukijat, ällös pettykö, lähden tästä jossakin välissä takaisin.
Vaikka nyt ei hurjan paljon tee mieli ruotia asiaa tässä harmituksen tilassa, niin ymmärrän kyllä uteliaisuuden. Lääkärintarkastuksen kanssa oli muutaman päivän hämminki, ja se hämminki sai aikaan sen, etten päässyt vielä Recruit Schoolin alkavaan jaksoon, vaan seuraava olisi vasta 12. päivä elokuuta, muutama päivä ennen paluulippuani, jolloin en kuitenkaan siihen pääsisi myöskään. Vaikka sinällään olin kyllä oppipoikana, ettei toimettomana tarvinnut istua päiviä pääksytysten, vaan sai ihan oikeasti olla mukana ja auttaa, oli tämä yksi syy.
Toiseksi, rahat tältä mieheltä ovat muutenkin vähissä, ja Yhdysvalloissa en toistaiseksi saa tehdä palkkatyötä, joten kultapino ei lisäänny siellä ollessani. Rahaa kuitenkin paloi siellä joka hetki jonkin verran, ja jos kaksi kuukautta olisi vielä edessä niinsanotusti "turhaa" aikaa, olisi se taloudellisesti ajatellen typerää. On pakko tehdä jotakin työtä edes hetken aikaa, jotta tilillä on muutakin kuin miinusta, ja siihen tarvitsen työpaikkaa.
Kolmanneksi, minun täytyy jahdata elämäni menetettyä rakkautta, ja kyllä, olen vakavissani.
Jos olisin rahakas, olisin tietenkin jäänyt kahdeksi kuukaudeksi vielä, mutta pitkällisen pohdiskelun aseman päällikön kanssa ja kerrottuani tilanteesta päädyimme tähän ratkaisuun. Pitää hoitaa asioita suomenmaassa kuntoon ennenkuin voin taas palata. Siihen, että menen takaisin, tuskin menee loputtomia aikoja, mutta voitte kyllä uskoa, että miestä ottaa päähän niin paljon, että silmissä sumenee. Ei minua huvita olla täällä Suomessa, ei sitten yhtään. Mutta asema yhdeksän odottaa siellä, se on ollut siellä jo vuodesta 22, joten eiköhän se siellä vielä hetken odota suomalaista sankariaan.
Omasta palokunnastani on joskus aikanaan uhottu, että minut "maksetaan hevon helvettiin", kunhan en olisi liiemmin läsnä. Pitänee vetää miehet tilille.
Kommenttiosioon vapaaehtoisten lahjoittajien yhteystiedot.
21.6.2010
Paperisotaa.
Kalle-Erik Vähäkylä koettiin nimenä liian vaikeaksi, ja koska kaikkien eurooppalaisten nimi on Hans, sain olla itsekin Hans. Toisaalta, Hans pelkkänä on kovin tylsä, joten semmoisen sillan kautta, että aasi hukkui, tuli nimestä Han Solo. Ja jos on päällystön orjana naputtelemassa tietokonetta ja viuhuttelemassa kynää joka viikonloppu, on luonnollisesti galaktinen kirjuri.
Lääkärintarkastus meni hyvin, vaikka koko ruljanssiin hurahti kuusi tuntia. Testejä, neuloja ja juoksumattoja sain hyvän annoksen.
Parin viikon päästä saan uniikin henkilönumeroni PGFD:hn.
Ensihoidossa on hassua miten yhden kuukauden aikana oppii tuntemaan vakioasiakkaat, lääkärit, sairaanhoitajat ja jopa sairaalan siivoojat nimiltä. Mutta kai sitä väkisinkin oppii, jos jonottaa Prince George´s Hospital Centerin ensiapupolin jonossa vähemmän tärkeän asiakkaansa kanssa viisi tuntia.
Vapaaehtoiset Chewbaccat, jonoon.
11.6.2010
Viikot vierivät.
Päivästä toiseen, valot vilkkuvat ja kellot vinkuvat. Ylös sängystä, katso osoite seinällä olevasta valotaulusta ja yritä saada edes housut oikeinpäin jalkaan. Juokse ajoneuvohalliin ja laita varusteet päälle. Muista ottaa tietokone latauksesta, tunge se yksikönjohtajan istuimelle ja nappaa yksi Dr. Pepper mukaasi. Toistetaan noin viisitoista kertaa päivässä.
Niin, tälläistä arki asemalla on. En minä valita, sillä itsehän tätä halusin. Mutta vaikka kuinka yrittäisi, kova tahti vie välillä miestä. Joskus tuntuu, ettei kestä enää yhtäkään kellon särähdystä, mutta juuri kun pääsee ajattelemasta, kirkkaat valot syttyvät ja sinut revitään sängystä ylös. Motivaatiota pitää tietenkin yllä se, että syy hälytykseen on jonkinasteinen hölynpöly.
Mutta päivä poissa asemalta, kenties tutustumassa Washington D.C:n ja kaikkiin sen nähtävyyksiin, ja kun illalla tulee takaisin asemalle, on kuin uusi ihminen. Tuulahduksia ulkopuolisesta maailmasta hetkeksi kasvoille, ja ennenkuin huomaakaan, voi ottaa taas paloaseman ja sen elämän avosylin vastaansa. Hymy naamalla voi napittaa univormun paitaansa ja laittaa sammutushousut ambulanssin viereen odottamaan. "Antaa tulla, mä oon valmis."
Keskiviikkona on toinen lääkärintarkastus terveysasemalla ja sen jälkeen on Recruit Schoolin vuoro. Recruit School on se, josta sitten ponnistetaan palomiehen koulutukseen. Tällä hetkellä olen oppilas, joten minulle ei ole oikeaa paikkaa paloautossa, eli vaikka olen miehistössä ja penkillä istun, on autossa minun lisäksi silti oltava minimimiehitys. Ensimmäisen tason jälkeen, eli Firefighter 1-kurssituksen jälkeen olen tämän piirikunnan alueella jo harjoittelija, mikä tarkoittaa, että minut voidaan laskea oikeaksi takapenkkiläiseksi.
Tällä hetkellä minulla on punainen kypärä, eli toisinsanoen en saa tepastella palaville katoille tai palaviin rakennuksiin sisälle.
Kunhan uudempi ambulanssi tulee takaisin huollosta ja tuo vanha rutku pistetään säilöön, saatan innostua tekemään kuvasarjaa ja inventaariota perustason ambulanssista Prinssi Georgen piirikunnasta.
Niin, tälläistä arki asemalla on. En minä valita, sillä itsehän tätä halusin. Mutta vaikka kuinka yrittäisi, kova tahti vie välillä miestä. Joskus tuntuu, ettei kestä enää yhtäkään kellon särähdystä, mutta juuri kun pääsee ajattelemasta, kirkkaat valot syttyvät ja sinut revitään sängystä ylös. Motivaatiota pitää tietenkin yllä se, että syy hälytykseen on jonkinasteinen hölynpöly.
Mutta päivä poissa asemalta, kenties tutustumassa Washington D.C:n ja kaikkiin sen nähtävyyksiin, ja kun illalla tulee takaisin asemalle, on kuin uusi ihminen. Tuulahduksia ulkopuolisesta maailmasta hetkeksi kasvoille, ja ennenkuin huomaakaan, voi ottaa taas paloaseman ja sen elämän avosylin vastaansa. Hymy naamalla voi napittaa univormun paitaansa ja laittaa sammutushousut ambulanssin viereen odottamaan. "Antaa tulla, mä oon valmis."
Keskiviikkona on toinen lääkärintarkastus terveysasemalla ja sen jälkeen on Recruit Schoolin vuoro. Recruit School on se, josta sitten ponnistetaan palomiehen koulutukseen. Tällä hetkellä olen oppilas, joten minulle ei ole oikeaa paikkaa paloautossa, eli vaikka olen miehistössä ja penkillä istun, on autossa minun lisäksi silti oltava minimimiehitys. Ensimmäisen tason jälkeen, eli Firefighter 1-kurssituksen jälkeen olen tämän piirikunnan alueella jo harjoittelija, mikä tarkoittaa, että minut voidaan laskea oikeaksi takapenkkiläiseksi.
Tällä hetkellä minulla on punainen kypärä, eli toisinsanoen en saa tepastella palaville katoille tai palaviin rakennuksiin sisälle.
Kunhan uudempi ambulanssi tulee takaisin huollosta ja tuo vanha rutku pistetään säilöön, saatan innostua tekemään kuvasarjaa ja inventaariota perustason ambulanssista Prinssi Georgen piirikunnasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)