24.6.2012

Charleston, Etelä-Carolina

Kannattaisi joskus miettiä mitä kellekin menee ja sanoo. Muutama ystävällinen sana tuntemattomalle Folly Beachillä, Charlestonin edustalla, johti siihen, että asun loistavien, minulle tärkeiden, ihmisten kanssa Etelä-Carolinan auringon alla. Päivisin on kuuma, öisin on ihan yhtä kuuma ja joskus viime kuussa satoi kerran.
Päivät toistuvat samanlaisina, ja paloautojen sijaan nyt onkin lastenhoitoa. Pennsylvaniassa tuli käytyä muutama viikko takaperin ja olikin sydäntä lämmittävää istua hetkeksi paloautoon ja miettiä elämää.

Charleston on upea kaupunki. Etelän charmi puree palmujen humistessa samalla kun tuulet atlantilla pitävät ihon viileänä. Charleston on yksi kauneimpia kaupunkeja missä olen käynyt, jääden jälkeen Pariisille, Roomalle ja Washington, D.C.:lle.


Täällä on hyvä olla pienen tovin ja miettiä mitä seuraavaksi.
Ja ainiin, käyn vähintään kaksi kertaa viikossa tanssimassa. Tanssi on täällä suosittua nuorten harrastusta.
Valjastin Pelastustoimintaan varatun kypäräkamerani tanssimiseen. Otin sen pois kypärätelineestä, kiinnitin hikipannalla päähäni ja lähdin tanssimaan.

Dance on.

1 kommentti:

  1. Aurora on niin hellyyttävän nuori ja kaunis. Tästä tytöstä on tullut minulle niin rakas miniä.

    VastaaPoista