Ystäviä näistä piireistä on tullut hankittua vaikka kuinka paljon. Jotkut ovat vielä parempia kuin toiset, näistä suurimpana voisin mainita City of Pittsburghin Bureau of Paramedic Rescuen aluepäällikön Norman Auvilin.
Olen saanut johdatusta, opastusta ja neuvoa enemmän kuin omiin tarpeisiini.
Useita kertoja osallistuin tehtäville Pittsburghissa. Toimin avustajana hänelle, Chief 504:lle, yövuorossa.
Kerran myös jopa veljeni ja ystäväni kanssa, jotka tulivat Suomesta minua tervehtimään.
Vasemmalla minä, keskellä District Chief Auvil, oikealla veljeni Tommi, myös alalla.
Pääsin myös kokemaan henkeänsalpaavan upeita kokemuksia, kun hän ja hänen kouluttajaystävänsä kutsuivat minut osallistumaan Suomalaisena vieraana Pittsburghin kaupungin pelastuslaitoksen vesipelastuskurssille.
Oli silmät pyöreänä kun istui luokassa suurkaupungin ammattilaisten kanssa, kuunnellen opetusta. Matka suomalaisen pikkukunnan VPK:lta tuntui taas niin pitkältä.
Otin vedenkestävällä kypäräkamerallani videokuvaa kurssilta.
Yksi rakennuspaloista, joita ajelimme yöllä.
Pittsburgh, Mt. Washingtonin huipulta.
Vilkaisemassa vesipelastusasemaa.
Hieman ennen vuoron loppumista autoa tankkaamassa.
Taas yksi niistä hiljaisista hetkistä, jotka saavat niin mietteliääksi.
Luin blogisi läpi ja mielelläänhän tuota seikkailua olisi pidempäänkin seurannut, joten toivottavasti päädyt vielkä jatkamaan blogin pitämistä.
VastaaPoistaKiinnostavinta tarinassasi oli se, että vaikka se poikkeaakin kovasti omastani niin yhdistäviä tekijöitä löyty paljon ja tavallaan tiedän mitä sinä tunnet. Itsekin rakastuin palavasti pelastusalaan n. 2,5 vuotta sitten. Siitä lähtien olen tehnyt paljon töitä ja uhrannut kaiken vapaa-aikani jotta pääsen vielä toteuttamaan unelmaani ja työskentelemään alalle. Mun unelmat saattaa tuntua hulluilta mm. siksi että olen hyvin palkatussa siistissä sisätyössä, perheellinen ja kaiken kukkuraksi nainen. Mutta kun ensimmäistä kertaa elämässään tietää mitä haluaa tehdä "isona" niin kyllä sitä on itselleen sen velkaa että ainakin kokeilee mihin paukut riittää. Syksyllä vihdoin olisi haku opistoon.
Hatunnosto sinulle että olet rohkeasti lähtenyt elämään unelmaasi, etkä vaan jäänyt himaan haaveilemaan. Toivottavasti vielä tulee lisää blogipäivityksiä!
Moi Kalle-Erik! Näin tarinasi televisiossa tarinateltassa ja täytyy sanoa että kosketit! Todella korkea hatunnosto sinulle ja valinnoillesi, toivottavasti urasi saa jatkoa unelmiesi paikassa!
VastaaPoistaJään minäkin odottamaan blogisi päivitystä!
Kaikkea hyvää!!